Pekka Hyysalo. FightBack. Toinen mahdollisuus.

01.06.17

Pekka Hyysalo oli luennoimassa Mahdollisuus lapselle ry:n tilaisuudessa 12.5.2017 FightBack -toiminnasta. FightBackin tehtävänä on tukea päävamman saaneita ihmisiä ja lisätä tietoisuutta turvallisuusvälineistä esimerkiksi urheilussa. Monet vakavat onnettomuudet ja vammat voitaisiin ennaltaehkäistä oikeiden turvavälineiden, kuten kypärän ja muiden suojavarusteiden käytöllä.

Pekka itse oli rennonoloinen kaveri, kun hän oli kertomassa lajistaan, innostuksestaan ja siitä, mitä hänelle oli tapahtunut. Hän oli vain 19-vuotias, kun hän loukkaantui vakavasti hiihtokuvauksissa. Kovan tuulenpuuskan tempaamana hän lensi yli alastulon tasaiselle ja löi takaraivonsa rinteeseen. Pekka oli tehnyt kyseisen tempun varmaan satoja kertoja, mutta luonnonvoimat puuttuivat tällä kertaa peliin. Kypärän ansiosta Pekka säilyi hengissä mutta sai hengenvaarallisen aivovamman.

Pekka oli juuri valmistunut ylioppilaaksi ja päässyt huipulle freestylehiihdossa. Hän oli käynyt hyppäämässä muun muassa Ylläksellä ja Åressa. Hän oli kilpaillut esimerkiksi Jon Olsson Invitational -kisamatkalla, JOI on big air -kutsukilpailu parhaille laskijoille ja sisäpiiriin arvostetuin suksikisa heti Yhdysvaltojen X Gamesin jälkeen.

Tästä alkoi FightBack – taistelu takaisin elämään ja sittemmin Pekan luoma brändi. Alussa oli tarkoitus auttaa päävamman saaneita, mutta nyt FightBack-asenne tsemppaa myös muita haasteellisissa tilanteissa olevia. Pekka sanookin:

”FightBack on elämäni ja toinen mahdollisuuteni. Brändin nimi on mahtava. Se tarkoittaa monta asiaa: fight tarkoittaa taistelua, työtä, jonka joutuu tekemään päästääkseen back eli takaisin”.

Henrikki Hirvonen

Tutkimusapulainen