Unelmoinnin ja haaveilun tärkeydestä

20.12.16

Joulun odotus on täynnä haaveita ja unelmia. Niin on ainakin kaikkein pienimpien kohdalla, joille tontut ja joulupukki ovat ihan täyttä totta. Pieni siskonpoikani pääsi kaupassa istumaan pukin polvelle ja kertomaan samalla tärkeimmät joulutoiveensa. ”…ja sitten vielä kaksipäinen Turtles-valomiekka”, päätti nelivuotias huolellisesti artikuloiden kattavan Star Wars-, pilailuväline-, Turtles- ja Lego-listauksen.

Myös oma kuopukseni otti tilanteesta kaiken hyödyn irti ja luetteli lelukuvastosta sivu sivulta toiveitaan isosiskon toimiessa kirjurina. Pukille osoitetun kirjeen viimeisteli kuvastosta leikatut ja liimatut havainnekuvat lahjatoiveista. Kun hieman hämmästelin A3:n mittaista listaa, johon mahtui toiveita mm. kahdesta erilaisesta Nerf-aseesta leikkikeittiöön ja lasten ajettavaan BMV-sähköautoon, poika totesi että ”Joulupukilta voi toivoo ilmaseks, ei maksa mitään!” silminnähden ilahtuneena tästä oivalluksestaan.anna-kosken-blogi2

Lapsella on kyky unelmoida ja myös vilpitön usko siihen, että hänen villeimmätkin toiveensa voivat vielä toteutua. Mutta kun kasvamme isoiksi ja joudumme kohtaamaan maailman realiteetit ja reunaehdot, unelmointikykymme alkaa hiljalleen rappeutua.

Toteutamme Tempo-hankkeessa nuorille työelämään pyrkiville Oman mielesi ”personal traineriksi” -valmennusta, jonka tarkoituksena on vahvistaa osallistujien psykologista pääomaa. Tällä ns. henkisen kunnon vahvistamisella pyritään kasvattamaan niitä muskeleita, joita tarvitaan työelämään kiinnittymiseksi ja siellä pärjäämiseksi. Itseluottamusta, toiveikkuutta, optimismia ja sinnikkyyttä käsitellään ja treenataan erilaisin harjoituksin. Valmennuksen lähtökohtana on se tosiseikka, että jopa 40 prosenttia psykologisesta pääomastamme on opeteltavissa. Jo lyhyidenkin harjoitusten on todettu auttavan tässä.

Psykologisen pääoman valmennuksen yhteydessä harjoitellaan myös unelmointia. Osallistujien tehtävänä on hahmottaa unelmatyöpaikkansa ja miettiä, miksi juuri se edustaa sitä mitä haluaisi mieluiten työkseen tehdä. Hieman yllättäen tämä on osoittautunut muutamia poikkeuksia lukuunottamatta vaikeaksi harjoitukseksi, ja se on jäänyt useammalta tekemättä. Selityksenä on se, että ei tiedä mitä haluaisi. Tai että on tyytyväinen elämään sellaisena kuin se on nyt, vaikka toimeentulo onkin sattumanvaraista ja yhteiskunnan tuista koostuvaa.

Näiden nuorten ihmisten näköalattomuus on pysäyttävää. Tätä päämäärättömyyttä kuvaa myös Sami Ylistö palkitussa tutkimusartikkelissaan ”Miksi työnhaku ei kiinnosta? Nuorten pitkäaikaistyöttömien työnhakuhaluttomuuden kertomia syitä”. Elämä kaikkine mahdollisuuksineen on edessä, mutta miten rakentaa tavoitteellista tulevaisuutta, jos ei ole unelmoinnin lahjaa. Siksi haaveiluun heittäytyminen on aivan yhtä oleellista kuin sen ymmärtäminen, että kaikki tässä elämässä ei ole mahdollista.

Haaveet antavat suunnan jonne tähdätä ja ne avaavat silmät näkemään reittejä sinne pääsemiseksi. Suurtakin unelmaa voi pilkkoa pienempiin askeliin joita seuraten oma, itselle merkityksellinen tehtävä on mahdollista löytää. Jos on kuu mihin kurottaa, voi ulottua ainakin tähtiin sen ympärillä.

Siispä unelmoi, olitpa neljän vanha, nuori aikuinen, vanhus tai jotain niiden väliltä. Elämä on, vaikka siltä ei aina näyttäisikään, täynnä toivoa ja mahdollisuuksia.

Sami Ylistön artikkeli ”Miksi työnhaku ei kiinnosta? Nuorten pitkäaikaistyöttömien työnhakuhaluttomuuden kertomia syitä” on julkaistu Työelämän tutkimus – Arbetslivsforskning -lehden lehden numerossa 2/2015.

Teksti:
Anna Koski

Kirjoittaja toimii projektipäällikkönä ja suunnittelijana Tampereen yliopiston Tutkimus- ja koulutuskeskus Synergosin työhyvinvoinnin tutkimus- ja kehittämisryhmässä, joka on TEMPO-hankkeen osatoteuttaja.

logo_synergos_footer