Apuväline 2015 -messutapahtuma sekä vammaisurheilun ja -liikunnan esittelytapahtuma Liikuntamaa keräsivät jälleen paljon kävijöitä Tampereen Messu- ja Urheilukeskukseen 5. – 7. marraskuuta 2015. Tapahtuman yhteydessä järjestettiin myös tietoiskuja ja seminaareja. Liikunta ja osallisuus -hankkeesta oltiin mukana Apuväline 2015 ja Liikuntamaa -tapahtumissa aistimassa apuvälinetarjonnan uusia tuulia messukävijän roolissa.
Apuväline-messut on Suomen suurin esteettömyyteen liittyvä tapahtuma, joka kerää yhteen apuväline- ja kuntoutusalojen ammattilaisia, terveydenhuolto-, hoiva- ja sosiaalialojen osaajia sekä apuvälineitä omassa arjessaan tarvitsevia henkilöitä. Apuvälineet mahdollistavat arjessa toimimista ja osallisuutta. Messut ovat loistava mahdollisuus tutustua apuvälinetarjontaan – olit sitten apuvälineitä tarvitseva kuntoutuja tai alan ammattilainen, joka tarvitsee apuvälinetietoutta omassa työssään tai etsii ratkaisuja työnkuvaansa apuvälineiden avulla.

Apuvälinemessuilla oli mahdollista tutustua vaikkapa siihen, miten ensinnäkin pääset liikkumaan henkilöautolla huomattavista liikuntarajoitteista huolimatta.
Liikkumisen apuvälineitä oli esillä runsaasti niin lapsille kuin aikuisillekin – etenkin pyörätuoleja oli runsas valikoima. Useat hoitoalan ammattilaiset pysähtyivät kyselemään arkea helpottavista siirtymisen apuvälineistä ja monet testasivatkin niiden toimintaa.
Esteettömyys ja saavutettavuus eivät liity kuitenkaan vain liikuntavammaisuuteen tai esimerkiksi ikääntyneiden henkilöiden apuvälinetarpeeseen. Tämä näkyi selvästi myös Apuväline 2015 -tapahtumassa, jossa oli paljon kommunikoinnin apuvälineratkaisuja sekä oppimisvaikeuksiin liittyvää tietoutta esillä.
Apuväline 2015 ja Liikuntamaa yhdessä muodostivat suurtapahtuman, jossa toimintarajoitteiden sijaan korostuivat toimintaa mahdollistavat tekijät – apuvälineratkaisut arjessa ja harrastuksissa. Liikunta ja osallisuus -hankkeesta tapahtumassa oli mukana Sarita Lehto.
Sarita Lehto
projektisuunnittelija / työelämän asiantuntija

