Syksyn tullessa aktiivisuus lisääntyy ja tarve liikkumiseen on suuri. Yhteiset intressit yhdistävät ihmisiä toimimaan yhdessä. Harrastukset kokoavat ihmisiä yhteen riippumatta iästä, sukupuolesta, terveydentilasta jne.
Esteettömyyden avulla pyritään antamaan kaikille mahdollisuus osallisuuteen. Osallistamalla pyritään päämäärän ja yhdessä tekemisen kautta saavuttamaan jotakin. Yhdessä tekeminen edellyttää myös sitoutumista, luottamusta sekä aktiivisuutta. Harrastustoimintahan perustuu usein vapaa-ehtoisuuteen. Toimintaan tarvitaan vapaaehtoisia, jotka jaksavat pitää toimintaa yllä. Liikunta- ja vapaa-ajan viettomahdollisuuksia on paljon tarjolla, mutta myös mieltymyksiä on paljon. Pystyykö liikunta ja vapaa-ajan tarjonta vastaamaan ihmisten kysyntään?
Itse soitan kahdessa orkesterissa, NMKY:n sinfoniaorkesterissa sekä Lauttasaaren orkesterissa. Luen myös englantia ja ruotsia työväenopiston kursseilla. Lisäksi käyn uimassa kerran viikossa. Soittaminen tuo oman haasteensa soinnin puhtauden vuoksi. Soittokappaleetkin tuovat omat haasteensa. Soittaminen on koko elämän mittainen prosessi, jos vain niin haluaa. Hyvän yhteisön löytäminen on kaiken A ja O. Silloin motivaatiota soittamiseen ei tarvitse kaukaa hakea.
Työväenopiston keskustelukurssit kehittävät kielitaitoa puhumisen osalta. Uuden opiskelu, tässä tapauksessa kielten opiskelu, on kehittävää ja pitää taitotasoa sopivasti yllä. On myös hyvä pitää mielessä, että aina olisi hyvä olla olemassa jokin liikuntaharrastus. Uinti on ainut liikuntaharrastukseni, työn puolesta on tosin järjestetty muun muassa mahdollisuus salibandyn pelaamiseen. Lisäksi voi käydä punttisalilla.
Riittävä aktiviteettitaso pitää mielen korkealla. Esimerkiksi esiintymistilanteissa aktiviteettitaso nousee ja suoritus paranee. Tavallaan sitä ylittää itsensä ja nostaa omaa tasoaan. Sama koskee kaikkia suoritustilanteita. Liiallinen paine aiheuttaa taas negatiivisen kierteen: mikään ei onnistu ja kaikki menee pieleen. Suoritusten tuleekin olla senluonteisia, että niistä jää hyvä mieli.
Viikkoni täyttyy mukavasti harrastuksista. Niiden parissa aika vierähtää töiden jälkeen. On mukavaa, kun voi piipahtaa vielä jossakin harrastuksessa töiden jälkeen. Se tuo lisäenergiaa päivään. Kaiken kaikkiaan harrastaminen tuo iloa elämään.
Henrikki Hirvonen
Tutkimusapulainen