Liikunta ja osallisuus -hanke laajenee Poriin ja Vaasaan

21.12.15

Liikunta ja osallisuus -hankkeen alueellinen kehittämistyö käynnistettiin Mikkelissä ja Seinäjoella heti hankkeen alussa yhteistyöverkostojen kokoamisella ja tilanteen kartoituksella. Joulukuun alussa järjestettiin ensimmäiset työpajat, joissa esiteltiin muun muassa alueella toteutettujen kyselyjen ja jäsenraatien tuloksia sekä soveltavan liikunnan ja osallisuuden edistämisen hyviä käytäntöjä. Lisäksi pohdittiin osallistumisen edellytyksiä ja sitä, miten alueen liikunta- ja vapaa-ajan toimijoiden verkostoitumista ja yhteistyötä voitaisiin konkreettisesti edistää.

Liikunta ja osallisuus -hanke laajenee helmikuussa 2016 vielä kahdelle uudelle alueelle: Poriin ja Vaasaan. Tammikuussa hankehenkilöstö aloittaa tilannekartoitusten tekemisen ja yhteistyöverkostojen tietojen kokoamisen. Ensimmäiset yhteistyötapaamiset Porissa ja Vaasassa järjestetään helmikuussa.

Kiitokset koko hankehenkilöstölle kuluneesta vuodesta. Kiitos myös hankkeen yhteistyökumppaneille sekä eri tilaisuuksiin osallistuneille.

Mari Ruuth
Projektikoordinaattori, KM