Suhteeni liikuntaan
Olen liikuntavammainen ja jo senkin vuoksi liikunta on minulle elintärkeää. Harrastan liikuntaa aktiivisesti kuutena päivänä viikossa. Käyn uimassa kaksi kertaa viikossa ja uin kerralla 45–50 min. Poljen kuntopyörää 2–3 kertaa viikossa ja lisäksi käyn vielä kuntosalilla 2–3 kertaa viikossa. Fysioterapeuttini käy 2 kertaa viikossa venyttämässä, jotta lihaksiini ei tule kireyttä. Liikuntalajini ovat valikoituneet sen perusteella, että voin harrastaa niitä itsenäisesti ja etteivät ne kuormita vääriä lihaksia. Fysioterapeuttini suositteli minulle näitä lajeja. Onneksi satun pitämään näistä(kin) lajeista : )
Aloitin aktiivisen liikunnan harrastamisen kun pääsin alakoulusta. Ihan lapsena en vielä ymmärtänyt liikunnan merkitystä. Nykyisin liikunta on tärkeä osa elämääni. Se tuo sekä henkistä että fyysistä hyvinvointia, pirteyttä, positiivista elämänasennetta, kavereita, säännöllisyyttä ja rytmiä elämään. Liikunnan lisäksi olen kiinnostunut myös terveellisestä ruoasta.
Olen intohimoinen jalkapallon ystävä, vaikka en voikaan itse pelata. Perustimme veljeni kanssa jalkapallojoukkue KuRa ry:n (Kuukkari Rangers) vuonna 2013 ja siitä lähtien seura on pelannut harrastesarjassa ja futsalissa. Minä toimin seuran puheenjohtajana ja joukkueen General Managerina. KuRa on kiva harrastus ja meillä on innostuneita pelaajia. On ilo olla toiminnassa mukana.
Haasteita harrastamisessa ja niistä ylipääseminen
Välillä tuntuu, että osaa ihmisistä häiritsee vammaisten mukanaolo, eivätkä he tiedä miten suhtautua. Näen hyvin harvoin missään harrastuspaikassa muita liikuntavammaisia ja yksi syy voi olla juuri se, että ei halua joutua muiden ”silmätikuksi”. Nuoret ovat huomattavasti vanhempia suvaitsevaisempia. Minuakin muiden tuijottaminen häiritse nuorempana, mutta enää en välitä.
Kuntosalilla ongelmana on ahdas liikkuminen laitteisiin, wc:hen ei mahdu dallarilla ja normaalia kuntopyörää en voi polkea. Porin uusi uimahalli on mielestäni hyvä, siellä liikuntavammaisen tarpeet on huomioitu. Maauimalassa invasauna on aivan toisella puolella kuin uima-altaat. Mielestäni suurin ongelma on yleensä paikkojen ahtaus ja edelleenkin toisista paikoista puuttuu kulkuluiskat. Porissa on vielä paljon ravintoloita, joihin en dallarini kanssa pääse.
Paras tapa selvitä haasteista on positiivinen elämänasenne. Kaikesta ei kannata hermostua ja välillä tarvitaan pitkää pinnaa. Pitää myös kertoa paikan päällä esimerkiksi juuri harrastuspaikoissa, ravintoloissa ja liikkeissä, jos esteettömyyttä ei ole huomioitu.
Liikuntaharrastuksen edistäminen
Ensiksi vammaisen pitää olla sinut itsensä kanssa. Pitää hyväksyä, että tuijotetaan enemmän kuin muita. Kaikkien vammaisten pitäisi harrastaa normien kanssa samoissa paikoissa niin, että meihin totuttaisiin. Voi kun saisi vammaisuudesta tehtyä niin ”coolia”, että liikuntapaikat, ravintolat, leffateatterit ja muut vastaavat kilpailisivat hyvin toimivista esteettömistä tiloista ilman, että siitä tehdään numeroa. Pitää myös muistaa, että vammainen on usein työtön ja vähävarainen, ja tarvitsee sen vuoksi yhteiskunnan tukea harrastuksiin. Jos ei ole rahaa eikä saa tarpeeksi avustajatunteja, niin silloin ei voi muuta kuin jäädä kotiin.
Joonatan Pälkäs on jalkapallojoukkue FC KuRa ry:n puheenjohtaja, aktiivinen liikkuja ja liikuntavammainen. Hän kirjoittaa blogia elämästään Porissa omasta näkökulmastaan. Blogi löytyy osoitteesta: ordinaryrightdecision.blogspot.fi