Toteutimme Liikunta ja osallisuus –hankkeen puolesta kyselyn Porin, Mikkelin, Seinäjoen ja Vaasan seudun liikuntaseuroille soveltavan liikunnan tarjonnasta ja mahdollisuuksista. Kyselyn vastausprosentti jäi valitettavan pieneksi, sillä vain 29 seuraa 291:stä kyselyn sähköpostitse vastaanottaneesta seurasta vastasi kyselyyn. Todennäköisesti jo soveltavaa liikuntaa tarjoavat seurat vastasivat innokkaammin kuin ne, joilla soveltavaa liikuntaa ei ole tarjoilla.
Vastanneista liikuntaseuroista kaksi viidestä oli jo soveltanut tarjoamaansa liikuntaa siten, että toimintarajoitteinen henkilö pystyy osallistumaan siihen. Soveltavan liikunnan kehittämisestä oli kiinnostunut kolmannes. Yleisimmin kehittämisestä kiinnostuneet seurat nimesivät kehittämiskohteiksi oman lajin avaamisen myös liikuntarajoitteisille harrastajille. Joissakin seuroissa oltiin jo pitkällä suunnittelussa: ”Haluaisimme tarjota tanssi- ja soittotunteja lapsille, joilla on raajat vajaatoimisia.” Yksi seuroista pohti erityisryhmien yhdistämistä normaaleihin liikuntaryhmiin, sillä soveltavan liikunnan harrastajia oli vähän.
Taulukko 1. Liikuntaseurojen halukkuus kehittää soveltavaa liikuntaa, %
Halukkuus kehittää soveltavaa liikuntaa | Pori (N=5) |
Mikkeli (N=10) |
Seinäjoki (N=10) |
Vaasa (N=4) | Kaikki (N=29) |
Kyllä | 20 | 30 | 30 | 50 | 31 |
Ehkä | 60 | 30 | 50 | 50 | 24 |
Ei | 20 | 40 | 20 | 45 | |
Yhteensä, % | 100 | 100 | 100 | 100 | 100 |
Kielteisesti kehittämiskysymykseen vastanneet perustelivat useimmin kehittämisinnon puutetta resursseilla. Osalla kyselyyn vastanneista oli paljonkin ideoita, mutta ei resursseja: ”On kyllä paljonkin ideoita. Toteutus [on] vain tällä hetkellä lähes mahdotonta.” Yksi avokysymykseen vastanneista liikuntaseuroista ilmoitti, ettei tätä mahdollisuutta ollut edes mietitty: ”Olemme tällä hetkellä tekemässä toiminnan kehittämissuunnitelmaa tuleville vuosille. Emme tähän mennessä ole tätä aihetta käsitelleet.”
Liikuntaseurat toivovat tukea soveltavan liikunnan järjestämiseksi
Liikuntaseuroja pyydettiin kyselyssä kertomaan, tarvitsisivatko he tukea toiminnan kehittämisessä tai tarjonnan laajentamisessa toimintarajoitteisille harrastajille. Selvästi valtaosa (N=17) avokysymykseen vastanneista 23 liikuntaseuran edustajasta ilmoitti selkeästi, että tukea kyllä tarvittaisiin. Yksi vastaaja ilmoitti, että tukea ei tarvita ja loput ilmoittivat, että tarvitsisivat ehkä tai tilanteesta riippuen tukea. Millaista tukea sitten tarvittaisiin? Jälleen vastauksissa näkyi laaja kirjo.
Rahallisen tuen lisäksi mainittiin ohjaajien koulutus tai yleinen tuki liikunnan soveltamiseen, tiedon erityisliikuntaryhmistä levittäminen ja markkinointi potentiaalisille osallistujille, liikuntavälineet ja välineet tilojen muokkaamiseksi esteettömäksi sekä varsinaiset tilat harrastamiselle. Myös vapaaehtoisohjaajat tai opiskelija-apu mainittiin avovastauksissa.
Tietoisuutta soveltavan liikunnan tarjoamisen yhteiskunnallisesta merkityksestä on tarjottava jatkossakin
Liikuntaseurojen vastauksien pohjalta voi tehdä ainakin yhden päätelmän: tietoa ja tukea soveltavan liikunnan järjestämiselle tarvitaan. Valtavista resursseista ei suinkaan aina ole kysymys. Rahan lisäksi on tärkeätä tarjota seuroille tukea soveltavan liikunnan järjestämiseksi. Seurojen on tärkeä tietää, mitä pitää ottaa huomioon soveltavan liikunnan järjestämisessä ja tilojen suunnittelussa, missä ohjaajat voivat kouluttautua, mistä apuvälineitä saa, kuka voisi markkinoida toimintaa erityisryhmille jne. Osa liikuntaseuroista toimii täysin vapaaehtoisvoimin, jolloin kaikki resurssit voivat mennä toiminnan ylläpitämiseen.
Liikuntaseurojen lisäksi tietoa tarvitsee todennäköisesti muukin yhteiskunta. Pieni vastausaktiivisuus voi kieliä siitä, että soveltavan liikunnan merkitystä ja sen tarpeen laajuutta ei vielä täysin ole tunnistettu Suomessa. Liikunnan soveltaminen on yksi merkittävistä keinoista edistää toimintarajoitteisten henkilöiden osallisuutta ja ylläpitää heidän toimintakykyään. Kyseessä on inhimillisen puolen lisäksi kustannuskysymys: liikkumattomuus maksaa terveydenhuollollemme 250 miljoonaa euroa joka vuosi. Liikunnan tasa-arvoinen mahdollistaminen kaikille ympäri Suomen on ihmisoikeuskysymys ja sen eteen on kaikkien tehtävä työtä.
Liikunta ja osallisuus -hanke toteutti keväällä 2016 sähköisen kyselyn Mikkelin, Porin, Seinäjoen ja Vaasan seudun liikuntaseuroille. Kyselyllä kartoitettiin mm. liikuntaseurojen tarjoamia soveltavan liikunnan mahdollisuuksia, halukkuutta kehittää soveltavan liikuntaa sekä tuen tarvetta soveltavan liikunnan tarjoamiselle. Vastaamispyyntö kyselyyn lähetettiin sähköpostitse yhteensä 291 liikuntaseuralle, joista 93 oli Mikkelissä, 92 Porissa, 81 Seinäjoella ja 25 Vaasassa. Kyselyyn vastasi yhteensä 29 liikuntaseuraa. Vastauksia saatiin seuraavasti eri alueilta: Mikkeli (10 kpl), Pori (5 kpl), Seinäjoki (10 kpl) ja Vaasa (4 kpl).
Koko kysely Liikunta ja osallisuus –hankkeen Materiaalipankissa