ARTSIn järjestöt kaudelle 2018-2019 on valittu

27.04.18

Uusi ja innokas ryhmä kehittämään omia arviointi- ja seurantamallejaan ARTSIn johdolla on taas valittu! Seuraavan vuoden aikana ARTSIN matka käykin Helsingistä Sodankylään.

Hakemuksia huhtikuussa 2018 järjestettyyn hakuun tuli runsaasti, ARTSI-toiminnasta oli kiinnostunut ennätykselliset 44 järjestöä. Hakijoista mukaan pystytään mukaan ottamaan 17 järjestöä. Tälle kertaa maantieteellisenä painopisteenä ovat Pohjois- ja Etelä-Suomi ja tavoitteena oli saada mukaan monenlaisia järjestöjä. Valinnoissa pyrittiin jälleen painottamaan järjestöjen tuen tarvetta sekä motivaatiota omien arviointikäytäntöjensä kehittämiseen. Hakijoita oli kuitenkin niin paljon, että valitettavasti moni ARTSI-toimintaan hyvin sopiva järjestö jäi tällä kertaa ulkopuolelle.

ARTSI-toimintaan valittiin mukaan seuraavat järjestöt:

Gerontologinen ravitsemus Gery ry
Homepakolaiset ry
HYKSin lapsisyöpäpotilaiden vanhemmat ja ystävät ry (Kympin lapset)
Interpedia ry
Järjestökeskus Kitinen ry
Kalajokilaakson mielenterveysyhdistys Mielikit RY
Kataja- Parisuhdekeskus ry
Leijonaemot ry
Moniheli ry
Nuorten mielenterveysseura – Yeesi ry
Oulun seudun Mielenterveysseura ry / Oulun Kriisikeskus
Oulun seudun Omaishoitajat ry
Päijät-Hämeen Mielenterveysseura ry / Lahden Seudun kriisikeskus
Rovaniemen Seudun Mielenterveysseura ry / Rovaniemen Neuvokas
Suomen Romanifoorumi ry
Suomen Somalialaisten liitto
Vantaan A-kilta ry

Kuntoutussäätiön ARTSI-toiminta tarjoaa sosiaali- ja terveysalojen järjestöille tukea oman toiminnan systemaattiseen arviointiin ja kehittämiseen.

ARTSI-kehittämistyön aikana kullekin kohdejärjestölle räätälöidään yhteistyössä järjestön kanssa järjestön omia tarpeita palvelevat sekä rahoittajan tarpeet huomioivat työkalut ja mallit arviointi- ja seurantatiedon keräämiseen ja hyödyntämiseen.

Toimintaa rahoittaa STEA.

Muista, että ARTSIssa luodut mallit ja työkalut ovat kaikkien käytössä: http://hankkeet.kuntoutussaatio.fi/artsi/mallit/